Dynasty tietopalvelu Haku RSS Alavieskan kunta

RSS-linkki

http://dynasty.alavieska.fi:80/Ptk/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2020/7

Avustukset 2020


Alavieskan kunta ilmoittaa haettavaksi vuoden 2020 avustuksia seuraavasti:
 
1) Yleishyödylliset avustukset mukaan lukien avustukset kylien kehittämiseen.
2) Liikuntatoimen, kulttuuritoimen ja nuorisotoimen avustukset paikallisille
    yhdistyksille ja nuorten itsensä järjestämän toiminnan tukemiseen.
3) Kulttuuriapurahat yksityisille.
4) Yksityistie- ja metsätieavustukset. Kunnossapitoavustusta myönnetään vähintään
     0,2 km:n pituiselle tielle, aurausavustuksen myöntämiselle ei ole matkarajoitusta.
     Avustusta ei myönnetä ns. viljelysteille. Niiden teiden, joille on myönnetty avustusta
     viime vuonna, ei tarvitse jättää hakemusta, ellei tien osalla ole tullut muutoksia. 
 
Kohdan 1 avustuksia haetaan kunnanhallitukselta,
kohtien 2 ja 3 sivistyslautakunnalta ja
kohdan 4 tekniseltä lautakunnalta.
 
Hakulomakkeita saa kunnan kotisivuilta www.alavieska.fi.
1-3 kohtien hakemukseen tulee liittää toiminta- ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2019, toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2020 sekä käyttötilitys vuoden 2019 avustuksesta.
Lisätietoja:
Katariina Yliverronen puh. 044 5395 214
kohtaan 1 Kari Pentti puh. 050 559 0450
kohdat 2-3 Tuulia Säkkinen puh. 044 5395 259
kohtaan 4 Sami Nyrhinen puh. 044 5395 288.
Hakulomakkeet liitteineen palautetaan kunnantalolle 24.4.2020 klo 15.00 mennessä. Määräajan jälkeen palautettuja hakemuksia ei huomioida.
 
ALAVIESKAN KUNTA
 

Lähettäjä: Alavieskan kunta
Julkaistu: 30.03.2020 09.18


Lisätietoja Alavieskan kunta
Pappilantie 1
85200 Alavieska
puh. 08 - 4395 111